Sivut

perjantai 6. tammikuuta 2012

Muutoksia vuodelle 2012

Itsellä on kaksi oletusta tässä tilanteessa: Öljy kallistuu ja orastava talouskasvu vuoden loppupuoliskolla. Tästä johtuen tulen hankkimaan takaisin osan ETF:tä, jota myin aikaisemmin kun siirsin rahaa osinkopainotteisiin osakkeisiin.Aurinko nousee ETF rintamillakin idästä tänä vuonna. Energiasektorilla mulla onkin pullat ihan hyvin uuunissa.

Kiinteistöpuolelle talouskasvun mahdollisuus johtaa siihen että sijoituksia kannattaa siirtää kuluttajalainoista ja kiinteistöistä kaupan ja teollisuuden puolelle. Osa näistä comercial reit:stä onkin pudonnut melko hyvin kasvuaikojen huipuista. Toki REFI:n vaikutukset ja laajuus on vielä kysymysmerkkinä REIT:hin liittyen.

Euron suhteen käännettä ei varmasti näy vielä pitkään. Kyse on lähinnä siitä miten alhaalla käydään kun realitalous laskee euroopassa vuoden alkupuolella.

Valitettavasti ei ole ollut oikein kiinnostusta kirjoitella tänne kovin usein.