Sivut

tiistai 24. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua!

Moi, Taas aikaa vierähti viimeisimmästä viestistä melko paljon. Olen ollut viimeaikoina toimelias osakesalkun ulkopuolisten sijoitusten kanssa. Omaa aikaa rahan kanssa on laitettu siis peliin. Tässä vaiheessa en kuitenkaan tarkenna tämän enempää. Ehkä haen tällä hajautusta tai parempaa tuottoa, mutta päällisin tarkoitus oli tyydyttää innostusta sijoitusharrastukseen hieman aktiivisemmalla osaanotolla. Kerron kyllä jossain välissä mutta ei kannata kysellä asiasta ainakaan puolen vuoteen. Osakemarkkina näyttää kaiken puolin hyvältä. Jotain varoituksia on annettu ja kehoitettu painottamaan osinkofirmoja kaikelta varalta. Tämä kuuluu kiinteästi omaan strategiaan joten muutoksille ei ole tarvetta. Hyvää Joulua ja menestyksellistä uutta vuotta kaikille sijoittajille! PS: Ei kannata pelätä että olisin hypännyt sliipattujen finanssimiesten kelkkaan veivaamaan rahoja pois mummoilta, kuten osalle bloggareista on käynyt :D

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Tuottokatsasus vuoden alusta markkinoille ja omaan salkkuun

Vuosi on ollut tähän asti melko railakasta nousua vanhoilla markkinoilla. Tässä esimerkiksi S&P 500 indeksin käyrä vuoden alusta.

 
 






Valuuttakorjaamaton dollarituotto on ollut siis S&P 500:ssa 23,48%!

Oma salkkukin on tuottanut hyvin. Tuotto vuoden alusta on euroissa ollut 25,99% viimeisimmän tulosteen mukaan. Tästä on siis kompensoitu pois talletukset ja nostot. Talletus-nosto balanssi on nyt -500€, mutta ensiviikolla mennään jo plussalle tässäkin, kun saan palkan sijoitettua. Se on vaan vitsikästä että näinkin hyvällä tuotolla hävitään indeksille :D Kotipörssimme  OMXH on noussut vuoden alusta 26,38%!(jä tämä tietysti myös euroissa)

Velkavipu on ollut tänä vuonnakin siinä missä olen sitä pitänyt kaksi edellistäkin eli  45% salkun arvosta. Itse kyllä lasken mieluimmin niin että jaan salkun arvon velattomalla osuudella. Näin  tuo äskeinen taipuu arvoon 1,78.(0.45=0.78/1,78) Tätä strategiaa käytän jatkossakin. Siis sijoittaen osinkofirmoihin ja kasvua haetaan muutaman indeksiosuuksien kautta. Velkavipu varmaan pysyy vastaavana vaikka korot tuplaantuisivat. Nythän maksan dollarilainasta huimat 1,3% korkoa :)