Sivut

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Tuottokatsasus vuoden alusta markkinoille ja omaan salkkuun

Vuosi on ollut tähän asti melko railakasta nousua vanhoilla markkinoilla. Tässä esimerkiksi S&P 500 indeksin käyrä vuoden alusta.

 
 






Valuuttakorjaamaton dollarituotto on ollut siis S&P 500:ssa 23,48%!

Oma salkkukin on tuottanut hyvin. Tuotto vuoden alusta on euroissa ollut 25,99% viimeisimmän tulosteen mukaan. Tästä on siis kompensoitu pois talletukset ja nostot. Talletus-nosto balanssi on nyt -500€, mutta ensiviikolla mennään jo plussalle tässäkin, kun saan palkan sijoitettua. Se on vaan vitsikästä että näinkin hyvällä tuotolla hävitään indeksille :D Kotipörssimme  OMXH on noussut vuoden alusta 26,38%!(jä tämä tietysti myös euroissa)

Velkavipu on ollut tänä vuonnakin siinä missä olen sitä pitänyt kaksi edellistäkin eli  45% salkun arvosta. Itse kyllä lasken mieluimmin niin että jaan salkun arvon velattomalla osuudella. Näin  tuo äskeinen taipuu arvoon 1,78.(0.45=0.78/1,78) Tätä strategiaa käytän jatkossakin. Siis sijoittaen osinkofirmoihin ja kasvua haetaan muutaman indeksiosuuksien kautta. Velkavipu varmaan pysyy vastaavana vaikka korot tuplaantuisivat. Nythän maksan dollarilainasta huimat 1,3% korkoa :)



keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Mausteeni eläkevakuutussoppaan ja isepankur

Tuli mieleen että olisipa hienoa jos voisin itse sijoittaa eläkemaksuni sen sijaan että rahat lähtevät automaattisesti suojatyöpaikkojen Aasian ja Qatarin matkoihin sekä bemareihin. Ensinnäkin sijoittaisin kaikki rahat indekseihin ja osakkeisiin, enkä yhtään korkoihin koska sijoitushorisontti on pitkä. Nyt eläkeyhtiöt pienentävät riskiä sekä tuottoa ottamalla mukaan korkosijoituksia. Voisinpa myös ottaa velkaakin hieman niin tuottoa saisi vieläkin lisää. Luopuisin itseasiassa kaikista eläkkeistä jos saisin 80% eläkemaksuista itselle sijoitettaviksi. Nythän tämä ei ole mahdollista kun meillä on sen verran vasemmistolainen järjestelmä käytössä. Huoh...Olisipa meillä puolue joka ajaisi sijoittavan ihmisen asiaa niin rahaa säästyisi muiltakin.

Sijoituksia en tee ennen kuin palkka taas muljahtaa tilille.
Tein kokeilumielessä sijoituksen isepankurin pienlainoihin(jonka unohdin aikaisemmin mainita). Tässä hiukan grafiikkaa asiasta:




Tuotto on vuositasolla toistaiseksi ollu 11,4% neljän kuukauden jälkeen. En kyllä vielä uskalla sijoittaa lisää tai ylipäätään ole varma onko tässä järkeä kun osakkeet on monessa mielessä fiksumpi juttu.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Moi vaan taas

No nyt ollaan sitten palattu taas aktiivisen sijoitusharrastuksen pariin. Miksi siis oli välissä näin paljon hiljaiseloa? No ostin auton, joka oli lyhyen aikavälin tavoite sijoitushommissa. Tallista löytyy siis PorscheCayman R PDK lootalla. Tuohon autoon päädyin siksi että 987 sarjan Porschet ovat monesti palkittuja ajokäytöksestään ja suorituskyvystään. Cayman R, eli CR on 987 malliston lippulaiva yhdessä vastaavan avomallin Spyderin kanssa. Jotain erinomaisesta ajettavuudesta kertoo se että auto kiersi Hockenheimin lyhyen radan aikaan 1:12.40, mikä on mm nopeampi kuin Ferrari F430, Audi R8 V8, 997 Carrera GTS. Tämä siitäkin huolimatta että noissa kaikissa edellä mainituissa on melkein sata hevosta enemmän pellin alla. Sitten mukana tuli myös käytännönsyyt että auto kelpaa hienosti ympärivuotiseen ajoon, kaksi tavaratilakonttia ja huomattavasti pienempi kulutus ja autovero kuin noissa verrokeissa, joita mainitsin. Tästä voikin sitten jatkaa sijoitushommia taas aktiivisemmin ja säästää ilman mitään käytännön säästökohdetta. Pyrin siis nyt vaihtamaan sitä salkun etumerkkiä mahdollisimman useasti suurempaan:D

Olen ostanut jotain ETF:ä salkkuun mukaan, mutta uskon silti osinkoyhtiöiden voimaan varsinkin velalla sijoittamisessa.
ETF osastolta mukaan on tullut: Wilshire Micro-Cap ETF
First Trust Dow Jones Internet Index
First Trust NASDAQ Cln Edg Green
SPDR S&P Retail

Osakepuolella myin paljon osakkeita aikaisemmin pois ja tarkoitus on hankkia osa takaisin vuoden aikana. Uutena salkussa on 2X vivutettua BDC ETN:ää. BDC:t eli business development companies yhtiöt on kuuluneet aikaisemminkin salkkuun ja nyse:BDCL tarjoaa hajautusta ja velkavipua samassa. Osinkotuotto on noin 14% tällä hetkellä. Ainut ongelma tuossa on vaan että indeksirahastojen tapaan mukana on myös "ei niin hyviä"- firmoja. Mukavaa sijoitustalvea vaan kaikille! Uskon että pystyn suoltamaan yhden viestin viikossa jatkossa.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Back into the game(sort of)

Lisäsin vuoden alusta taas hieman sijoituspottia. Sijoitukset on ollut samoissa firmoissa joita jo aikaisemmin löytyi salkusta. Eli siis rahoituspuolelta BDC yhtiöitä, öljy -ja kaasusektoria(itseasiassa näitä en juuri myynytkään aikaisemmin) sekä hieman lannoite ja kiinteistöyhtiöitä. Ajatus lähinnä on napata 4-5kk tuotto/osingot ja vetää tuo lisätty summa takaisin autorahapottiin tuli sitten takkiin tai ei. Syksyllä varmaan palaan jo arkeen, että jatkan sijoittamista kuukausittain ansiotuloista.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Salkku sileeksi. No ei nyt ihan.

Olen myynyt osakkeita pois reilusti viime aikoina autonostoa varten. En siis markkinatilanteen tms. vuoksi. ' Nyt salkussa noin 29% alkuperäisestä potista. Myin siis sen verran mitä rahaa tarvitsin. Palaan osakeostoksille noin 5kk kulutta. Autovaihtoehdot ovat: Corvette C7 Alfa Romeo 4C Porsche Cayman R Jaguar F-type Porsche 981 Cayman S Elämä on täynnä vaikeita päätöksiä :)

lauantai 11. elokuuta 2012

Keskuspankit tekevät yhteisen elvytysoperaation(veikkaus)

Moi, Veikkaan että keskuspankkien johtajat kokoontuvat lähiaikoina suunnitellaakseen yhteisen elvytysoperaation. Tarkoitan siis FED:n, ECB:n ja Kiinan keskuspankin rahapolitiikan löysentämistä. Alla hieman syitä: 1) Euroopan valtiot tarvitsevat talouskasvua velkojen hoitoon 2) Fiscal cliff lähestyy jenkeissä ja vaalit on tulossa. -> FED on ainoa joka voi toimia. 3) Super Mario lupaili velkakirjojen ostoja jo aikasemmin 4) Kiinanssa inflaatio on painunut alle 2%, joten rahapolitiikkaa voidaan löysentää 5) Lisäksi jos Eurooppa elvyttää on FED:n tultava mukaan, että kurssiero ei kutistu entisestöön dollarin ja euron välillä. 6) Yhteinen elvytys toimi kohtuullisen hyvin viimeeksi. Joten siirtäisin käteisen valmiiksi, koska inflaatio kasvaa ja kurssit nousee elvyksen mukana.

Google docs max 50 import data rajoituksen kiertäminen

Moi, Jos olet kuin minä ja omistat paljon osakkeita ja käytät google docs palvelua salkun seuraamiseen, olet saattanut törmätä 50 data import rajoitukseen asiakirjaa kohti. Selvitin että sen voi kiertää loogisesti jakamalla salun osiin ja tekemällä jokaiselle ryhmälle oma asiakirja. Koska haluan että yhteenveto summista yms löytyy edelleen yhdeltä asiakirjalta, tein tätä varten oman asiakirjan. Tässä on koodinpätkä jolla saa tuotua dataa toisesta asiakirjasta toiseen: =importrange("abcd123abcd123", "sheet1!A1:C10") Ja ohjeet: "abcd123abcd123" is the value in the "key=" attribute on the URL of the target spreadsheet and "sheet1!A1:C10" is the range which is desired to be imported."