Sivut

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Mausteeni eläkevakuutussoppaan ja isepankur

Tuli mieleen että olisipa hienoa jos voisin itse sijoittaa eläkemaksuni sen sijaan että rahat lähtevät automaattisesti suojatyöpaikkojen Aasian ja Qatarin matkoihin sekä bemareihin. Ensinnäkin sijoittaisin kaikki rahat indekseihin ja osakkeisiin, enkä yhtään korkoihin koska sijoitushorisontti on pitkä. Nyt eläkeyhtiöt pienentävät riskiä sekä tuottoa ottamalla mukaan korkosijoituksia. Voisinpa myös ottaa velkaakin hieman niin tuottoa saisi vieläkin lisää. Luopuisin itseasiassa kaikista eläkkeistä jos saisin 80% eläkemaksuista itselle sijoitettaviksi. Nythän tämä ei ole mahdollista kun meillä on sen verran vasemmistolainen järjestelmä käytössä. Huoh...Olisipa meillä puolue joka ajaisi sijoittavan ihmisen asiaa niin rahaa säästyisi muiltakin.

Sijoituksia en tee ennen kuin palkka taas muljahtaa tilille.
Tein kokeilumielessä sijoituksen isepankurin pienlainoihin(jonka unohdin aikaisemmin mainita). Tässä hiukan grafiikkaa asiasta:




Tuotto on vuositasolla toistaiseksi ollu 11,4% neljän kuukauden jälkeen. En kyllä vielä uskalla sijoittaa lisää tai ylipäätään ole varma onko tässä järkeä kun osakkeet on monessa mielessä fiksumpi juttu.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Moi vaan taas

No nyt ollaan sitten palattu taas aktiivisen sijoitusharrastuksen pariin. Miksi siis oli välissä näin paljon hiljaiseloa? No ostin auton, joka oli lyhyen aikavälin tavoite sijoitushommissa. Tallista löytyy siis PorscheCayman R PDK lootalla. Tuohon autoon päädyin siksi että 987 sarjan Porschet ovat monesti palkittuja ajokäytöksestään ja suorituskyvystään. Cayman R, eli CR on 987 malliston lippulaiva yhdessä vastaavan avomallin Spyderin kanssa. Jotain erinomaisesta ajettavuudesta kertoo se että auto kiersi Hockenheimin lyhyen radan aikaan 1:12.40, mikä on mm nopeampi kuin Ferrari F430, Audi R8 V8, 997 Carrera GTS. Tämä siitäkin huolimatta että noissa kaikissa edellä mainituissa on melkein sata hevosta enemmän pellin alla. Sitten mukana tuli myös käytännönsyyt että auto kelpaa hienosti ympärivuotiseen ajoon, kaksi tavaratilakonttia ja huomattavasti pienempi kulutus ja autovero kuin noissa verrokeissa, joita mainitsin. Tästä voikin sitten jatkaa sijoitushommia taas aktiivisemmin ja säästää ilman mitään käytännön säästökohdetta. Pyrin siis nyt vaihtamaan sitä salkun etumerkkiä mahdollisimman useasti suurempaan:D

Olen ostanut jotain ETF:ä salkkuun mukaan, mutta uskon silti osinkoyhtiöiden voimaan varsinkin velalla sijoittamisessa.
ETF osastolta mukaan on tullut: Wilshire Micro-Cap ETF
First Trust Dow Jones Internet Index
First Trust NASDAQ Cln Edg Green
SPDR S&P Retail

Osakepuolella myin paljon osakkeita aikaisemmin pois ja tarkoitus on hankkia osa takaisin vuoden aikana. Uutena salkussa on 2X vivutettua BDC ETN:ää. BDC:t eli business development companies yhtiöt on kuuluneet aikaisemminkin salkkuun ja nyse:BDCL tarjoaa hajautusta ja velkavipua samassa. Osinkotuotto on noin 14% tällä hetkellä. Ainut ongelma tuossa on vaan että indeksirahastojen tapaan mukana on myös "ei niin hyviä"- firmoja. Mukavaa sijoitustalvea vaan kaikille! Uskon että pystyn suoltamaan yhden viestin viikossa jatkossa.