Sivut

torstai 31. joulukuuta 2009

Tilinpäätös

Kirjoittelen tähän jonkin yhteenvedon sijoitusvuodestani 2009. Omalta kohdaltani sijoitukset sujuivat enemmän ja vähemmän manioisti. Suomen indeksit voitettiin moninkertaisesti ja suuremmat mokat vältettiin. Salkun raju tuotto selityy suurimmaksi osaksi onnistuneilla laivasijoituksilla ja kehittyvien markkinoiden painolla. Ylivoimaisesti paras sijoitus oli Jinhui Shipping and transportation, jonka kokonaistuotto on noin reilut 200%. Vaihdoin myös riskiset laivafirmat(exm) ja CDE:n turvallisempiin sijotuksiin hyvissä ajoin.

Faktat:
Salkun tuotto vuoden aikana: 55,69%
Sharpen luku: 3.0
Suurimmat osuudet: jinhui 18,7% ja Ship Finance 11,6% (muut alle 6%)
En nyt noit rupea myymään, mutta en sijoita niihin enää vähään aikaan.

Hoitamani firman salkku tuotti 66% vuoden aikana. Salkku on paljon paremmin hajautettu kuin omani ja en yksin vastaa sijoituspäätöksistä, mutta kaikista ulkoimaisiin osakkeisiin ja indeksiosuuksiin liittyvistä kylläkin.

Jatketaan ensivuonna samaan malliin, tosin samanlaista riskinottoa en tule harrastamaan, vaan kaikki sijoitukset teen holdi mielessä.

perjantai 11. joulukuuta 2009

Aurinko paistaa vai onko vielä varjoisaa?

Aurinkosähkökennotekniikka oli eräitä hypetetyimpiä sijoituksia mennä vuosina ja arvostukset hipoivat taivasta. Finanssikriisi on kuitenkin osunut myös tähän sektoriin rankasti ja nyt voisi olla oston paikka mikä kiinostaa.

Perinteisissä aurinkokennoissa on edelleen kaksi suurta vikaa, hyötysuhde ja hinta. Hinta toki on jo saatu kuriin erillaisin tukitoimin, mutta mitään rahabisnestä se ei silti ole. Tuilla on saksassa maanviljelijät mm. ostaneet pelloille paneelia miljoonien eurojen veloilla, koska hinta tuotetulle sähkölle on varma.

Perinteinen kenno siis muuttaa auringon nettosäteilystä maksimissaan noin 15% sähköksi, mikä tarkoitaa neliön kennossa 150W huipputehoa. Neliöön tuleva säteily on siis huippuarvoltaan noin 1000W. Tämä säteily voidaan melko hyvin saada talteen lämmöksi esim tyhjiö keräimillä. Lämmöllä ei kyllä paljon tee mitään kun sähköä tarvitaan. Nyt kuitenkin muutama yhtiö on yhdistänyt paraboloidisen tyhjiökeräimen, suolavaraston(lämpö yöksi talteen) ja höyryprosessin. Näin lämmöllä tuotetaan höyryä, joka ajetaan turbiiniin, joka pyörittää generaattoria. Tällöin sähkön hyötysuhteeksi järjestelmälle tulee karkeasti arvioiden noin 40%, mikä moninkertainen normaaleihin aurinkokennoihin. Suuren mittakaavan voimaloissa siis kannattaa jatkossa hyödyntää mielummin lämpöprosessia niin hyötysuhteen kuin järjestelmän hinnan vuoksi.

Yksi tälläisiä järjestelmiä valmistava yritys on Solar Millennium
Animaatio järjestelmästä: http://www.solarmillennium.de/upload/Animationen/andasol_blue_engl.swf

Ostin siis ko. yhtiön osakkeita.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Myin CDE:n toissapäivänä.

Myin CDE:t pois kun kyseessä oli lyhyen aikavälin sijoitus ja firman historiasta päätetellen johto ei ole piensijoittajaystävällistä. Voittoa korjaan 63%. (firman salkussa taisi olla 34% kun ostoja tein useammin)

Saadut varat yhdessä veronpalautuksen kanssa sijoitint AOD rahastoon, jonhon törmäsin uudestaan http://pikkusijoittaja.blogspot.com blogin kautta. Joskus aikaisemmin harkitsin, mutta ei vaan tullut ostettua.

Toivomusta on tullut myös hieman "inside-tiedosta" puhtaaseen energiaan liittyen ja teenkin kohta sijoituksen yksittäiseen yhtiöön, josta kerron ensikerralla. Lähestyn asiaa teknisestä näkulmasta ja pyrin näin perustelemaan sijoituksen järkevyyden ko. firmaan ja vertaa vastaaviin muihin.

lauantai 5. joulukuuta 2009

Mihin sijoittaa veronpalautukset?

Varmaan monelle blogin lukijalle ensisijainen sijoituskohde lienee osakkeet tai ETF:t. Toki joululahjoihinkin menee rahaa, mutta ei kai nyt 600€ sentään, joka on keskimääräinen veronpalautus.

Ystävämme finanssialalla jaksavat jatkuvasti ohjeistaa meitä osakkeista , joihin juuri nyt kannattaa sijoittaa. Viimeisin tutkimus paljastaa että pohjolassa parhaat vinkit jakaa FIM. Tällä tiedolla ei ole juuri merkitystä, kun hyvin todennäköisesti FIM ei tule saamaa palkintoa seuraavalla kerralla, jos on historiaan uskominen ja kärki vaihtelee melkoisesti. Sen verran täytyy FIM:lle hattua nostaa myös että ovat mukana mielenkiintoisesssa arvopaperin rahan jäljillä ohjelmassa.

Itse en ole vielä sijoittanut veronpalautustani mihinkään, mutta kyllä sen teille kerron kunhan sen teen :) (lähiaikoina)

btw: ja uusin sound-investing on tullut: http://soundinvesting.fundadvice.net/soundinvesting/show517_medium.mp3

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Teekay Tankersia lisätty Tecnomen myyty

Hyvä talous ja tuloskuntokin öljyrahtareiden joukossa ja osinkotuottokin moneenkertaan leikatulla osingolla on vielä noin kymmenen pinnaa. Myös se että sijoitukseni olisi ilman osinkoja 11% miinuksella vaikutti siihen, että sijoitin tasapainotusrahat tähän.

Tecnomen teki omistajien ohituksen annissa, josta en juuri tykännyt ja myin osakkeet. Tappiota tuli 6%.

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Ostin vanguarding VBR;ää jokin päivä sitten

Eli jenkkeihin lisäsin painoa small cap value ETF:ään VBR. Syy miksi ostin value:a growthin tai normaalin small cap ETF:n sijaan on valuen historiallisesti parempi tuotto. Toki voi olla että seuraavan kymmenen vuoden ajan growth tuottaa paremmin, mutta suurta virhettä tuskin tein :)


Growth = kasvu ("hypetyt" muotiosakkeet jos nyt hieman sarkastisesti kuvaillaan)
Value = Arvo (yhtiöt jotka maksavat osinkoa ja sijoitus ei perustu tulevaisuuden lupauksiin, alempi tekninen arvostus kuin Growth luokalla)

Jos haluat salkkuun molempia luokkia on VB hyvä vaihtoehto.

PS: Tuli muuten ihan kelpotulos Safe bulkersilta, tosin mitään ilotulitusta se ei tietenkään ole. Tuloksen EPS parani 31% mutta liikevaihto pieneni hieman.(saivat rahoja chartereiden peruutuksista) Ylimääräistä rahaa kuulema voidaan käyttää alushankintoihin. Huomaa että yhtö maksaa vieläkin 8%:n osinkoa! Markkina kiitti tänään 4%:n nousulla tulosta.

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Lisäsin Safe Bulkersia / I added Safe bulkers

Safe bulkers on melko edullinen vielä ja myöd yhtiön pääomistaja on alkanut lisäämään omistusta. Nyt 80% osakkeista on yhtiön hallussa ja vain vajaat 20 vapaailla markkinoilla. Voi olla että SB aikoo takaisin yksityiseksi, mutta se ei minua haittaa.
Luultavasti tarjoavat noin 40% yli nykyisen kurssin kaikista osakkeista, mutta itse en tuolla myy kun olen pitkällä ajalla mukana.

English:

I increased safe bulkers position. There is a solid chance that SB goes private and also stock price is still quite low. I would expect 40% premium for buy out offer but i would not sell my shares for that as i invest in long term and true value of sb is much higher for me.

maanantai 24. elokuuta 2009

Ostin Sampoa

Sampo lienee monelle tuttu yhtiö ja ajattelin lisätä sen kokoelmiini :) Sampo on turvallinen vaihtoehto lisätä salkun finanssisektorin painotusta. Sampohan omistaa mm nordeaa ja muita pohjoismaisia pankkeja sekä vakuutusyhtiöitä. Yhtiöllä on edelleen melko turvallinen rahoitusasema.

English:

I bought Sampo group shares to rise my financial share portion. Sampo is nordic life insurance group that is also involved in banking via it's ownership in nordic banks and insurance groups. Sampo is quite safe and conservative "bet" in nordic financial markets because it has a large cash position compared to other in the field.
http://www.sampo.com/index.html

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Mitä markkinat odottavat?

Osakemarkkinat ovat törmänneet lasiseinään viimeaikoina. Kurssinousun hidastuminen on aivan odotettava. Markkinoille tulee lisää rahaa nelos kvartaalilla kun institutionaaliset sijoittajat lisäävät osakepainoa. Itsellä käteistä on nyt noin 12% jotka sijoittelen tämän vuoden kuluessa. Halpaa ostettavaa ei kauheasti ole markkinoilla, mutta ei nyt mitään super tulosta firmojen tarvitsekkaan tehdä että sijoitus on kiinostavampoi kuin pankkitalletus. Se nyky tilanteesta pitää ymmärtää että maaliskuun paniikkihinnoitteluun ei palata ja ennenkaikkie ilmapiiri on positiivinen talousvaikuttajien keskuudessa.


Alkaa hieman näin loma-aikaan laiskottamaan ja blogiviestejä ei ole tullut kovin ahkeraan. Voi olla että turvaudun hieman uudempaan tekniikkaa jatkossa.(podcast)

torstai 30. heinäkuuta 2009

tuottoja / looked some numbers

Tylsää kun on niin katselin huvikeen kuinka paljon salkun arvon on noussut "pohjakosketuksen" jälkeen. Pohjilta salkkuni on noussut 75% ja vuoden alusta 33%. En nyt tarkaan osaa sanoa paljonko olen plussalla aloituksesta kun nordnetin systeemi jotenkin kusee noissa lisäsijoituksissa.(arvio 10-20%)

English:
I was bored and i looked some numbers about how my portfolio has done. From the "bottom" increase has been 75% (quite scary :) ) and this year 33%. Roughly i am 10-20% up from money that i have invested. Hopelly i do not think too much that im so good in this as markets have been quite favourable for everyone. OMX helsinki has only risen about 6% this year though and seems like my diversification to other markets has worked nicely.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Coeur d`Alene Mines Corporation:a ostettu / bought

Kaivososakkeet ovat jo pahasti karanneet ja en oikeastaan kerennyt kunnolla mukaan. Coeur d`Alene Mines Corporation kuitenkin mielestäni on suht edullinen vielä ja pientä liikehdintää osakkeessa on ollut ennen elokuun 6., jolloin q2 tulos tulee. CDE sopii myös hyvin salkuuni kun talvivaara edustaa hieman toisenlaista kaivosteollisuutta. CDE kaivaa lähinnä hopeaa.

English:

I feel that mining stocks are risen quite a bit i somewhat left standing by :) Coeur d`Alene Mines Corporation is still however quite reasonably priced so i bought a small stake in this. CDE also fits quite nicely to my portfolio as CDE represents different typy of minning industry as talvivaara. CDE mostly mines silver.

torstai 23. heinäkuuta 2009

Wisdomtree emerging markets DEM

Lisäsin positiotani wisdomtreen DEM indeksiosuudessa.

English:

I increased my position in wisdomtree emerging markets ETF "DEM"


Market commentary:
Overal results from q2 were good, but future still looks quite bad as unemployment grows. There is very big chance that metals industry will show a pullback in stock prices if next results show continuing decline in orders. I would be very suprised though if stock indecies make big moves in near term future.

maanantai 20. heinäkuuta 2009

lauantai 4. heinäkuuta 2009

Teekay Tankersia ostettu

http://www.teekaytankers.com/index.aspx?page=home

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Vaihdoin frontlinet Tsakos energy navigationiin

Frontlinen osinko näyttää nyt edelleen olevan huonolla pohjalla näin järkeväksi siirtää nämä rahat toiseen yhtiöön.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Toinen puolikas EXM:n voitosta ja SB:n osingot sijoitettu

Ostin toisella puolikkaalla EXM:stä vapautuneista varoista ja Safe bulkersin osingolla wisdomtreen DND aasiaan sijoittavaa ETF:ää Tuo ETF on hiukan halvempi kuin isharesin vastaava EPP ja DND sijoittaa osinkopainotteisesti indeksiin.

Yleisesti näyttää siltä että kurssit ovat nyt nouseet aiva tarpeeksi ja tulosten on pikkuhiljaa tultava perässä.

tiistai 26. toukokuuta 2009

Myin Excel maritimet ja yhteenveto sijoitusvuodestani

Vaihdoin puolet excel maritmen sijoituksistani navios maritime partnersiin, joka on onnistunut pitämään laivat hyvin ajossa ja tekee edelleen hyvää tulosta ja jakaa osinkoa. Excel maritimesta jäi tälläkin kertaa kiva 45%:n voittoprosentti.

Toisen puolikkaan excel maritimesta vapautuvista rahoista sijoitan aasiaan myöhemmin kunan saan safe bulkersin osingot, jotka lyön mukaan tässä välissä takaisin markkinalle.

Olen nyt voitolla sijoituksissani, jotka aloitin maaliskuussa 2008. Ajoin jatkaa sijoittamista hyvin havaitulla linjalla. Vähitellen kun laivayhtiöiden arvostus palailee enemmän ja enemmän muiden yhtiöiden tasolle ja ale loppuu siirrän myös painopisteen pois tästä kohdemarkkinasta. Osakkeita en kuitenkaan myy ja varmasti suoria sijoituksia tulen tekemään jakossakin vaikkakin indeksisijoittaminen tulee järkeväksi kun mikään osakeryhmä ei ole tunnistettavissa erityisen edulliseksi riskiin nähden. Lisäksi kun olen keskittynyt vain laivausalaan, niin sijoitukset jatkossa alaan ovat helpompia ja virheet vähempiä.

Sijoitusvuoden parhaat onnistumiset:
-Laivausalan painotus kantoi hedelmää ja muutenkin riskin lisääminen kannatti(korkotili lähes tyhjäksi)
-Ymmärsin myydä excel maritimet ennen kuin menetin liikaa rahaa (noin 20% tappiolla myin)
-ymmärsin ostaa excel martimitet takaisin ja kotiutin kahdella kaupalla yhteensä 130%:n voiton.
-Jatkoin sijoittamista kaikesta huolimatta vaikka teki mennä sängyn alle piiloon karhulta.
-Ostin Jinhuit takasin kun oli lasketnut melko lähelle ajattelemaani pohjahintaa, enkä jäänyyt odottelemaan että laskisi lisää.(nyt yli 78% voitolla ostosta)

Sijoitusvuoden mokat:
-en myynyt jinhuita ennen yhtä osaria vaikka tiesin että kurssi laskee melko varmasti ja sorruin myymään vasta kun kurssi oli laskenut rajusti
-Ihme säätö wärtsilän kanssa=liikaa kaupankäyntiä
-Ostin yhtä laivayritystä liian pienen harkinnan jälkeen, mutta onneksi selvisin ilman tappioita
-Myin cramot kun julkaisivat hybridilainan, jotka varmaan hartwalit merkkasivat mahdollisesti tappaen osingon muutamaksi vuodeksi. Osake nousi kuitenkin 22% myyntini jälkeen :) No minusta tein kuitenkin hyvän valinnan ja siirsin kun tämän rahan SFL:ään.


Olen tutustunut jonkinverran myös kaivosalaan mutta oma likviditeetti ei mahdollistanut sijoituksia vaan nämä on tehty firmalle, jonka salkkua hoidan. Tässä ko. salkussa kaivosalaa edustavat jenkeistä CDE, TCK ja suomesta outokumpu, outotek ja larox. Kiinnostuneet näkevät salkun siäsällön (ei aiva oikea enää) tästä. Tätäkin salkkua rakennettaan tulevaisuudessa lähinnä indeksisijoituksin. Käteistä on nyt tässä salkussa 20%, jotka sijoitetaan kahdessa erässä vuoden sisällä. Tuotto vuoden alusta on ollut käteinen huomioiden 26% (huom oma salkku vertailuna on tuottanut vuoden alusta "vain" 30% vaikka käteistä ei ole laisinkaan.)

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

"vauhti on hurjaa hellurei hellurei"

Markkinat ovat nousseet kovalla kyydillä ja omakin salkku siinä samalla noin 25% kuukauden aikana. Erityisen pyrähdyksen ovat ottaneet laivayhtiöt, joihin itsekkin panostin/panostan. Valoa on näkyvissä myös kaivosalalla, joiden osakkeet ovat myös kirineet melko hyvin. Puolet noususta johtuu siitä että osa yhtiöistä oikeasti tekee mallikasta tulosta, mutta puolet siitä että analyytikot ovat olleet liian pessimistisiä tulevista tuloksista. Yhtä kaikki kuitenkin ja näyttääkin vahvasti siltä että kurssipohja on joillakin toimialoilla saavutettu. Tulevaisuutta ei voi kukaan ennustaa, mutta uskon vahvasti että pieni positiivinen vire mikä finassimaailmassa tällä hetkellä, saa myös vastakaikua realitaloudesta. Luulisi aianakin olevan teoriassa mahdollista, jos huonot uutiset finannssitaloudesta kaatoivat ainakin jossain mielessä realitalouden, niin hyvät auttavat sitä nousemaan.

torstai 30. huhtikuuta 2009

Penn west energy trust ostettu (28.4 )

Kyseessä on kanadalainen energia alan yritys, joka tuottaa ja siirtää maakaasua sekä öljyä.

Tässä on firman nykyset toiminnot: http://www.pennwest.com/operations/index.html

torstai 23. huhtikuuta 2009

kauppoja

Osa exm:stä takaisin ja kehittyville markkinoille vwo:ta ostettu.

maanantai 20. huhtikuuta 2009

exm:t myyty 70% voitolla

tänään tuli kova korjaus ja ajattelin samalla keventää hieman itsekkin. Hyvä siivu jäi noista exm:stä myös käteen.

cramot myyty

cramot myyty koska en pidä siitä että osakkeen omistajilta ei kysytty tulisiko pääoman hankinta tapahtua osakeantina vai hybridilainana. Hybridilaina menee osinkojen edelle, joten tein omat päätelmäni ja myin osakkeeni. Hybridilainan korko on 12%. Pitää myöhemmin miettiä mihin nämä vapautuneet rahat laitan.

torstai 16. huhtikuuta 2009

prosentit

Päivitetyt salkun prosentit. Vielä näyttää siltä että kehittyville markkinoille tulee sijoittaa lisää, jotta jakauma tulee tasaiseksi. Myös aasiaa tulee lisätä koska aasian paino on vain jinhuin harteilla. Huomioitavaa lienee se että käteisen määrä on todella vähäinen. Tein periaatepäätöksen sijoittaa pelkkiin osakepohjaisiin sijoituksiin tässä varhaisessa vaiheessa sijoitusuraani. Toki hätävararahat löytyy elämäntilanteen muutoksia varten, mutta niitä en laske sijotuksiin mukaan.

perjantai 10. huhtikuuta 2009

DEM:ää ostettu

Ostin wishdomtreen kehittyvien markkinoiden ETF:ää, DEM. Aion ostaa vielä toiseen kertaan tätä lisää vähän ajan päästä. Päivittelen hajautusprosentit kun tulen lomilta ensi viikolla. Salkun valopilkku on ollut viime aikoina Excel maritime carriers, joka on noussut 74% siitä kun ostin.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Ship finance internationalia ostettu hieman lisää

Kuten otsikko sanoo lisäilin hieman SFL:ää. Pitää ensiviikolla katsella jos ostaisi kehittyvien markkinoiden DEM ETF:ää seuraavaksi. Jenkkien small cap value DES ja aasian DND ovat myös seurannassa.

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Nousun merkkejä?

Kun katselee jenkki-indeksien kehitystä ja kuuntelee markkinakommentaattoreiden puheita, voi arvailla että osakemarkkinoiden pohja alkaa häämöttää. Yksi kuuluisa sijoittaja jo kerkesi sanoa että bull on alkanut. Itse uskon että monissa osakkeissa on jo nähty pohjat, mutta markkinat tulevat olemaan todella hitaan nousun(lue heilunnan) varassa kunhan osakkeet ovat palautuneet hieman. Meinaan reaalitalous ei käänny nopeasti tässä sumuisessa suossa, johon ollaan eksytty.Teknisestä näkökulmasta ensimmäinen ehto nousulle on saavutettu, dow jones industrial average ylitti eilen 50:n päivän keskiarvonsa. Nousun takana on Geithnerin laatima limited partner ship ohjelma ostaa roskalainat pankeista yksityissijoittajien avustuksella.

Itse jatka samalla linjalla eli ostelen lisää osakkeita ja ETF:ä. Seuraavaksi lisään ainakin kehittyvien markkinoiden painoa ja mahdollisesti usa:ta.

tiistai 3. maaliskuuta 2009

lisälaskelmia yleisön pyynnöstä

Viittaan aikaisempaan viestiin, jossa vertailin ostotapoja

4% vuosituotolla:
summa/ostoväli loppusumma
400e/kk -> 1.4601e+005 (siis 146,01ke)
200e/0.5kk -> 1.4589e+005
800/2kk-> 1.4625e+005

6%
400e/kk -> 1.8226e+005
200e/0.5kk-> 1.8204e+005
800/2kk-> 1.8270e+005

8%
400e/kk -> 2.2906e+005
200e/0.5kk-> 2.2870e+005
800/2kk-> 2.2980e+005

10%
400e/kk -> 2.8959e+005
200e/0.5kk-> 2.8902e+005
800/2kk-> 2.9074e+005

12%

400e/kk -> 3.6794e+005
200e/0.5kk-> 3.6708e+005
800/2kk-> 3.6968e+005

14%
400e/kk -> 4.6939e+005
200e/0.5kk-> 4.6811e+005
800/2kk-> 4.7195e+005

eroksi tossa 14% vaihtoehdossa tulee kaksikertaa kuussa ja joka toinen kuukausi vaan 2565€, mikä on aika todella pieni verrattuna pienempään hintariskiiin joka on tiheämmän ostamisen etu..

Johtopäätös:

Pienillä summilla ja pitkäaikaisella säästämisellä "1%:n säännön" voi tarvittaessa heittää romukoppaan, jotta hinnoitteluriski saadaan pienemmäksi. Tosin laskelmat toimivat vain näillä arvoilla ja säästöajoilla ja tietenkin oletetaan että noudattaa "osta ja pidä" taktiikkaa.


Edit: Jos tykkää itse laskea ilman kuluja säästöjen loppusummaa, niin hyvä laskuri löytyy osoitteesta: http://www.investori.com/cgi-bin/read4.pl?tools/fvminv.htm
Tuolla ei tosin ole tota kerran kahdessa kuukaudessa vaihtoehtoa

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Vertailu kolmesta tavasta ostaa samalla summalla osakkeita tai ETF:ä

t=20 vuotta
a)osto joka kuukausi
Kiinteät ostokulut=12x20x4e=960e
b)osto kaksikertaa kuukaudessa
Kiinteät ostokulut=24x20x4e=1920e
c)ostot joka toinen kuukausi->480e

tuottovertailu:

oletus 10% vuosituotto= 0.784% kuukausituotto=0.3979% puolessa kuukaudessa=1.60% kahdessa kuukaudessa.

a) ostoerä 400e kerran kuukaudessa 20 vuoden ajan
antaa loppusummaksi kuluineen:
288.63ke

b) kaksikertaa kuukaudessa 200e
antaa loppusummaksi kuineen:
287.10ke

c)joka toinen kuukausi 800e
antaa loppusummaksi kuluineen:
290.26ke

Koodasin laskurin Matlab:iin :)

Oletuksena laskuissa siis oli 4e kulu kuten nordnetissä on kaikille noille summille pohjoimaisiin pörsseihin. Sijoitukset on tehty kuukauden alussa.

perjantai 27. helmikuuta 2009

Jinhuista ja vähän muutakin

Jinhuit takaisin salkussa :) myin siis viimesi 8,68 ja ostin nyt 8,23. Aiemmin mainitsin että kiinostaa 6.xx tasolla, mutta just hokasin, että sinne ei ole kauheasti enää matkaa, joten ostin osan hintaan 8,33 Excel maritimea ostin myös hieman takaisin.(exm:t myin 5,75 ja ostin nyt vähän 3,85)

Jinhuin vahvuudet:

-Uusilaivasto ja pienet operatiiviset kulut
-Tekee pääosin kauppaa kiinan kanssa
-Maksaa osinkoa hyvin normaalimarkkinassa
-P/E taitaa vieläkin olla alle 0,3

heikkoudet:
-net gearing 68% (ei mikään älytön, mutta suurehko silti)
-kiinan mahdollinen romahdus?

Markkinaosuudet on aika hajallaan tällä toimialalla ja tietämykseni ei riitä ottamaan asiaan kantaa sen tarkemmin. Lisäksi on myös suuria yksityisiä toimijoita, joista ei ota tarkasti selvää(raportoinnin niukkuus)

torstai 26. helmikuuta 2009

Jinhuin Q4 oli selvä pettymys

Myin jinhuit tänään(tulosaamuna). Q4:n tulos putosi 60% ja osinkoa ei jaeta Q4:tä eteenpäin. Jinhuista jäi käteen kuitenkin noin 5%:n voitto. Jinhui on kuitenkin hyvä yhtiö ja katsonkin tilannetta uudestaan tuonnempana. Nyt näyttää olevan taas vaihteeksi piru irti shipping firmoissa, joten ei kannata holdata näin pahasti laskevia kursseja.

Shipping on kuitenkin edelleen kaikista kiinostavin toimiala vuodelle 2009. BDI on noussut pohjiltaan, mutta kursseissa näkyy vielä vuoden 2008 "jälkimaininkeja".
Ottaen huomioon huonon näkyvyyden, jinhui alkaa kiinostamaan jossain 6.xx tasolla mikäli osavuositulos vakaantuu hieman. Yleisesti shipping alalle jää vaan parhaat firmat jäljelle ja tämä on näkynyt rahtihintojen hienoisella nuosulla liikennöitsiä kapasiteetin häviämisen johdosta.

perjantai 20. helmikuuta 2009

Perusteluja Cramosta ja päivityksiä

Markkina likkuuu ja niin salkkukin :)

Jinhuista kotiutettu 20% voitto, mutta nyt ne ostettu takaisin ja pitää katsoa mitä tapahtuu. Excel maritimet onnistuin myymään 10%:n tappiolla ennen kurssin totaalista romahtamista(heikosti menee ja ei osinkoa EXM:lle)

Safe bulkersit ajattelin nyt kuitenkin pitää ja ostaa vaikka myöhemmin lisää EXM rahoilla jos siltä näyttää.(osinko laski "vain 60%")

Kevensin myös myymällä puolet Ship financesta +-0%.

Cramon osto kuuluu suomi/eurooppa osan hajautukseen. Rakennusalaa halusin ostaa ja Cramo oli yksi vaihtoehto. Työkaluja tarvitaan jos korjataan tai rakennetaan ja kyllä euroopassa remontteja varmaan tehdään vieläkin vaikka syklinen firma tämäkin on. Cramon liiketoiminta on ramirenttiin nähden hieman laajemmalla pohjalla tilojen vuokraustoiminnan ja valmistuksen osalta. Ja mikäli viimeisiä tuloksia katsoo, niin rami on kyllä ottanut enemmän osumaa. Numeroilla rami oli ostohetkellä myös melkeen tuplahintainen.

YIT olisi myös kiinostanut, mutta ostohetkellä sen hinta hipuili jossain 5,85 joka tuntui viimeaikaseen markkinakehitykseen nähden hieman hintavalta. Tietysti jos B&H ostaa, niin se on nyt aika sama jos lisäilee pikkuhiljaan, mutta näin tällä kertaa.
Mutta rajalliset henk.koht. resurssini huomioiden rakennusalan osalta hajautas jää varmaan tähän, ellei sitten YIT:tä innostu joskus ostamaan.

Firmalle ostettiin muutama tuhat YIT:tä ja Cramoa.(puhdas holdi-salkku)

EDIT: uusi rahan jäljillä ohjelma löytyy arvopaperin sivuilta: http://www.arvopaperi.fi/rahan_jaljilla/
Rahan jäljillä on Karo Hämäläisen sijoittamisen ajankohtaisohjelma, joka ilmestyy viikottain perjantaina em. sivulle.

tiistai 10. helmikuuta 2009

Cramoa salkkuun

Eli tuli ostettua cramoa salkkuun. Mikään karsee ei varmaan huominen tulos ole kun varoitusta ei ole annettu, mutta pienellä painolla ollaan nyt siis mukana rakennusalallakin.
www.cramo.fi

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Meri kutsuu

Salkun uudet:

Excel maritime carriers
http://finance.yahoo.com/q?s=EXM
http://www.excelmaritime.com/

Jinhui shipping and transportation limited
http://www.jinhuiship.com/jh/jstl/jstcl_profile_set.html
Kurssi

Excel maritime on melko suuri ja kasvava toimija drybulk alalla. Alusten keski-ikä on keskiarvoa alhaisempi 8.5 vuotta ja kurssi on ottanut reilusti osumaa markkinamyllerryksessä. Velkaa on, mutta se on hyvin hallinnassa ja osinkoakin on toistaiseksi jaettu. P/B=0.25 P/E=0.68 Pidän firmaa kuitenkin hieman riskisempänä kuin muita laivafirmojani.

Jinhui shipping omistaa todella uuden laivaston, kuten jo salkusta löytyvä safe bulkers, mutta Jinhuin toiminta keskityy aasiaan ja lähinnä kiinaan. Tämän vuoksi luen sijoituksen aasia-osuuteen. Net Gearing on nyt 60% ja sitä on vielä pienennetty viimeaikoina merkittävästi. Pääajatuksena firmalla on pitää käyttökustannukset alhaisena, ja tämä saavutetaan pääasiassa uusilla vähän kuluttavilla laivoilla.
Uskon että nykyisessä markkinatilanteessa vanhoille aluksille voi olla todella vaikea löytää chartereita. Myös kiinan kaupan katson eduksi, onhan kiina kuiten vielä toistaiseksi harvoja maita joka kellottaa positiivista kasvua.


Tässä olikin sitten firmat laivapuolelta johon keskityn tänä vuonna. Seuraavaksi alan tarkastelemaan mahdollisesti rakennusfirmoja.

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Muutoksia

Tein virheen ostaessani freeseas yhtiötä. Osake on P/B arvolla halpa, mutta laivakanta on vanha ja kysynnän hiipuessa lähinnä vain uudemmat laivat saavat tilauksia. Onneksi pääsin kuitenkin omillaan pois :)En tullut ajatelleeksi siis tätä. Parempi korjata virheet heti kun jäädä miettimään. Yksi sijoittamisen viisaus on se että myy se osake heti, jota et nyt ostaisi lisää.

Ostokset:

Wärtsilä takaisin: Wärtsilä tuntuu saavan tilauksia markkinatilanteesta huolimatta ja nyky kurssi on täten oikeutettu, joten ostin takaisin.

Safe bulkers inc: Laivafirma jolla on uusin laivasto, mitä markkinoilta löytyy ja uskon että nämä modernit alukset saavat rahteja jatkossakin. Osake ei silti ole kallis.
Safe Bulkers
http://finance.yahoo.com/q?s=SB

Uskon että nämä osakkeet kellistävät taantuman jollain tasolla :)

lauantai 24. tammikuuta 2009

uusin hankinta

Uusin hankintani on Freeseas inc, joka toimii rahtilaivabisneksen pikkuluokassa eli hadysize ja handtmax aluksissa. Arvostus on alhainen sekä P/E ja P/B tekijöillä ja sopii osaksi laivafirmahankintoja, joita teen tämän vuoden aikana.

http://finance.yahoo.com/q?s=FREE

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Muutoksia omistuksissa ja ajatuksissa vuodelle 2009

Vaihdoin Ydinenergia ETF:n SFL:n lisäämiseen. Syy ei ole että en uskoisi ydinvoiman tulevaisuuteen, vaan se että mielestäni shipping ala on mm rakennusalan ohella todella aliarvostettu ja tuntuu oikealta laittaa paukkuja sinne. SFL:n valitseminen on osin hieman konservatiivinen valinta, mutta pidän osinkoa houkuttelevana ja melko varmana, kun firma toimii yli 10 v:n sopimuksilla.

Tulen lisäämaan tänä vuonna vielä kaksi shipping-firmaa portfolioon ja luultavasti yhden rakennusfirman. Toisen shipping-firman osakkeiden hankinnan rahoitan puoliksi osingoilla ja puoliksi rahamarkkinarahastosta. Jos ei ihmeitä tapahdu, niin pyrin pitämään osakepainon vähintään 60%:ssa.

Muutoksia olen tehnyt lähinnä näistä syistä:

1) koitetaan vältää numeroilla liian kalliita tuotteita/osakkeita
2) yritetään turvata vakaa osinkovirta ja mahdollisesti kaikilla neljänneksillä
3) Miettiä etukäteen ne osakkeet tai ETF:t joissa voi olla paikallaan miettiä muuta kuin B&H strategiaa (exit policy)
4 Ja yleisesti nostaa riskitasoa osakepainoa kasvattamalla 2009 ja pyrkiä hyödyntämään tämä laskumarkkina osake- ja ETF-ostoin

Muutoksia on tehty myös yhden firman salkkuun, jota hoidan, mutta näitä ei toistaiseksi raportoida ymmärrettävistä syistä mihinkään. Sen verran kuitenkin sanon että firman toiminta on nyt murroksessa ja muuttoksia voi tapahtua monessa asiassa :)

torstai 15. tammikuuta 2009

waihdoin wärtsilät panostajaan

koska panostajan arvostus on mielestäni alhainen ja korjasin samalla 10% voiton wärtsilästä. Pitää katsoa jos wärtsilän arvo vielä korjaantuisi ostettavalle tasolle ja ostan takaisin.